Limingan taidekoulun kirjoittajalinjan 2. vuosikurssin (2006-2007) oppilaat jatkavat kirjoitteluaan tässä blogissa.
Miten elämä jatkuu?
Mukana ovat ainakin Heidi, Marjaana, Laura, Anni, Oskari, Jenna, Hilla, Nina, Fey ja salaperäinen Edith.
Kyllä meni aika pitkään ennen ku löysin tänne. Jotaki mystistä on tapahtunu, ei ollu enää sillä paikalla mistä kaikkein helpoiten pääsi tänne, mutta blogi ei vooi hävitä. Siksi olen taas täällä.
Haaveilen taas siitä kuinka minulle joku opettaisi, mitä mystistä tarot-korteissa on ja miten ne muka toimii, tosin minullaha ne toimi jo ihan liianki hyvin. Haaveilen taas siitä että kirjoittaisin jotaki omaa, jotaki mistä voin sanoo että noin mä ajattelen. Haaveita on.. kirjoitusten hallinta.
...ainakaan paljon. (Mulla jo joku freudilainen kirjoitushäiriö. Kirjoitin aluksi: "aikanaan paljon")
Mä tykkään listoista, tässä siis vähän:
- Opiskelen nykyään yliopistossa - Käyn töissäkin - Syyslomalla kirjoitin monta (!!!) sivua - Joululomani alkaa jo 4. joulukuuta - Hiukset on jo aika pitkät - Tällä hetkellä lintsaan (vain vähän) enkun tunnilta koska kurkku on kipeä ja eilen oli kuumetta - Haluaisin, että sataisi jo lunta - Keksin yhdelle projektille (Jonka aloitin btw jo Limingassa) nimen, se tuli minulle kun olin noin viikko sitten kylpemässä - Näin Essin joskus viime viikolla (tai joskus) kaupungilla. En meinannut tunnistaa, Essi tunnisti
Tässä kuulumisia. o/
Nyt lainaan itseäni, se on vielä raakile ja näin, mutta ainakin jotain:
"Minä en voisi elää hetkeäkään ilman Gyulaa.
En ole mikään nykyajan itsenäinen nainen. Haluan ja tarvitsen miehen. En ole hyvä yksin.
Minun pitäisi kasata itseni ennen kuin Gyula tulee. Hän ei saa nähdä minua palasina lattialla. Pitkin mattoja. Sormet siellä ja nenä tuolla ja suolisto kierrettynä talon ympäri.
Kasaan itseni ennen kuin Gyula tulee. Tai sitten Gyula kasaa minut. Hänen ei tarvitse edes kysyä haluaisinko tulla kootuksi. Kun hän astuu ovesta sisään, minä olen kokonainen = Koko Nainen. Hän on minun Koko Mieheni. Minulla ei ole aikomusta elää ilman häntä.
Puolikkaana ei voi elää. "
Ja ai niin, luin Timo K. Mukan runon Maa on syntinen laulu ja ai että. Kolahti. Ja PS. Haluaisin matkustaa johonkin tosi kauas ja pitkäksi aikaa.
Enpä ole ilmoittanut vähään aikaan itsestäni mitään. Siihen on ollut yksinkertaisesti syynsä. Ei ole tapahtunut mitään merkittävää. Paitsi eilen aamupäivällä, kun hain postista takaisin yli kuusi viikkoa matkassa olleen käsikirjoitukseni, joka oli ollut Nuoren Voiman Liiton reposteltavana. Sitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Nyt matkassa oli koko käsis (431 liuskaa) ja se teki odotuksesta vieläkin mielenkiintoisempaa.
Kun saatoin sitä lähtökuntoon viime kesänä, se oli pakko entrata perin pohjin. Limingassa se ei viime lukuvuonna ottanut onnistuakseen. Tekniikka petti ja aika loppui. Oli se melkoinen urakka kun ottaa sivumäärän huomioon. Arvosteluhan NVL:ssa maksaa sivumäärän mukaan, mutta kyse ei ollut rahasta eikä toisaalta myöskään turhasta suureellisuudestakaan. Määrä ei ole laatua tärkeämpää Jos tulee semmoista paljon mistä ei haluaisi tinkiä niin antaa mennä vaan. Tuskin kenelläkään on ajatushanat jatkuvaa syöttöä avoinna, vaikka olisi kuinka lyhyeen ilmaisuun vihkiytynyt alansa osaaja. Lasku oli kyllä suolainen. Maksoin sen pitkin hampain.
Edellinen arvostelu käsitti 3 liuskaa, nyt tuli 6. Arvostelijan nimeä en viitsi mainita, se kuulunee yksityisyyden piiriin. Merkillisen hyviä liuskoja kuitenkin ovat enimmäkseen. Moitteita tuli esim toisteisuudesta mutta niistä en häkelly. Käsis meni hetimiten erään toisen ihmisen luettavaksi. Koetin soittaa asiasta Essille tuoreeltaan, arvelin hänen olevan kiinnostunut. Hän ei vastannut, lienee kai minut jo onnellisesti unohtanut.
Tiedän, että vielä on paljon tekemätöntä työtä jäljellä, joskin minulle on vielä epäselvää, miten lähtisin liikkeelle, neljänteen versioon. Puhumattakaan siitä, missä sen tekisin, sillä kotioloissa ja käsillä olevalla tekniikalla se tuntuu aika vaikealta. Minulla ei tunnu olevan kiirettä. Muutoinkin elämä soljuu eteenpäin ilman liikoja paineita. Pohjoinen ja Liminka hyökkäävät öisiin uniin merkillisissä tunnelmissa ja useissa hahmoissa. Kaipaanko sinne takaisin? Sanotaan näin että kenties ikävöin joitakin henkilöitä, joihin yhteydet katkesivat. Asuntolaa en kaipaa enkä niitä ainaisia rahahuolia, kun kaikki asiat olivat viime keväänä hinnoissaan. Lopulta huomaan, että paluuta ei ole, ei tällä hetkellä. Millään tasolla.
Olen Tampereella nyt. Vihdoin aion tosissaniistua penkille ja kirjoittaa blogiin, joka ei ole edennyt viimeiseen pariin kuukauteen mihinkään.
Täällä kuten muuallakin on vaalit tulossa. Ole yrittänyt ottaa selvää ehdokkaista. Mitä kukin haluaa tehdä, että voisin äänestää edes jotakin. Mielummin äänestäisin Oulussa kaveria, mutta ei ole mahdollista.
Täällä on syksy. Vaahteran keltaiset lehdet vuoraavat mustan kostuneen asfaltin. Kun istuu tarakalla, kengät peittyvät lehdistä. Ne auraavat kaksi vanaa. On lämmin tai viileää. Kuin olisi ison villapaidan sisällä. Villapaitaan jää aina kodin lämpö. Pispalassa on tuttuja kasvoja. Ihmiset ovat niin mukavia, että haluan taistella heidän kanssaan kodin puolesta. Kotikaupungin. Täällä taistellaan rimpuilun sijasta. Taistelu ilman aseita on veristä ja kiihkeää. Se on taistelua rakkauden keinoin.
Aloitin työkseni kirjoittamisen viime viikolla. Kirjoitan Aamulehden yleisöosastolle joka viikko. Minulla on deadline perjantaisin. Ensimmäistä ei julkaistu, eikä ihme. Julistin siinä, että taide ei ole koskaan laitonta ja joskus lain rikkominen on sallittua, vaikkakin edelleen rikollista ja tuomittavaa. Julkaisu ei ole pääasia näin aluksi. Haluan vain kirjoittaa mielipiteeni. Se on rohkeusharjoitus. Se on työ, josta ei saa palkkaa. Palkkakaan ei ole pääasia. Dyykkaamalla elää joka tapauksessa herroiksi. Söimme tänään fetajuustoa, kirsikkatomaatteja, rieskaa ja makkaraa, sekä tuoretta salaattia. Tortilloja siis. Ruokajuomaksi alkoholitonta kuoharia. Se ei ollut hyvää, joten vaihdoin veteen. Ehkä toinen tekstini julkaistaan, ehkä ei.
Edelleen pääni sanoo kirjoittamisesta ja elämisestä, "Mitä nää pelleilet?" Se on narrin työ. Jos ei pelleile hyvin, kuolee. Herra on vapaa vasta kun asu on kohdallaan. Tanssia kun kulkuset pivossa soi. Soi soi oi voi. On tullut aika koitto koin. Lauantaiaamu pyhää ennen, kaulat katkoo tullen ja mennen. Rikoksen palkka on kuolema ajaton, narrin rikos on huonous rajaton.
Niin. Siinä on taiteilijan paikka, kuninkaan vieressä. Näyttää mitä on olla kirottu valtaan ja kuinka helppoa on pelleillä. Tai kuinka vaikeaa. Miten sen nyt sitten ottaa. Pelleilenpähän vain. Sillä tavalla näkee kuninkaan ja hänen todelliset vaatteensa.
Eikö täälläkään enää kukaan käy? Missä kaikki on? Vaikka kirjottajalinjaa ei tänä vuonna olekkaa, ni kyllä vanhojen linjalaisten pittää pittää yhtä. Viimene Heidinki teksti on 8.9. Kyllä meijän pitäs pystyä parempaan. Vai luuleeko kaikki, ettei tätä blogia enää oo, ku tänne ei pääse etusivun kautta?
Kävin tänään kävelyllä museoalueella. Istuin penkillä, joka oli laitettu sen hassun tupakka-astian viereen ja katselin kivikoulua. Miten kaunis rakennus se onkaan. Tuntuu kuin kesä olisi jäänyt asumaan suojatulle pihalle. Siellä on eri ilmasto, ajan pysähtymä, niin sen täytyy olla. Lämpö.
Kävelin pitkin tietä, ylitin rautatien, kuljin pientä hiekkaista tietä loistavien viljapeltojen keskellä, hymyilin vastaantuleville.
Just like an angel off the page, You have appeared to my life, Feel like I'll never be the same, Just like a song in my heart, Just like oil on my hands, Honour to love you
Hätäännyin ku en löytäny kirjottajalinjan blogia tosta pääsivulta. Aattelin että joko ne on mut hylänny.. onneksi löysin tämän uuestaan. Pelko oli turha.
Olen saanut ensimmäisen tekstin aikaseksi pitkään aikaan ja sillon ku sen tein en päässy siihen tilaan mikä yleensä kirjottaessa on. Aattelin että siitä tuli ihan huono, mutta ainaki Janne tykkäs. Mitäs mieltä te ootte?
Herra Jestas: Kato ny, eikö ookki kaunis?
Paavo: No on, tollasta harvon näkkee
Herra Jestas: Lasketaa tuoho lepäämää
Paavo: Joo, ei häiritä sitä
Herra Jestas: Tuota vois katella vaikka kuinka pitkään
Paavo: Niinpä.. muut ei oo läheskää yhtä sulosia
Herra Jestas: Mutta ethä sinä oo ennen tollasista välittäny
Paavo: Kyllä tekkee syrämmelle hyvvää nähä tollane
Herra Jestas: Armagnac tekkee muute yskällekki hyvvää vaikka onki kallis. Eiköhä maistella vähä konjamiinia
