"Muistetaanhan kaikki oppimamme asiat siellä ulkomaailmassa, kun lähdemme sinne tämän päivän jälkeen? Kun kohtaamme ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä siitä millaista on elää ja olla taidekoulussa. Muistetaan arvostaa itseämme ja taidettamme. Puolustaa mielipiteitämme ja oikeutta olla olemassa meille parhaimmalla tavalla: olemalla taiteilijoita. Jos ei vielä osaa tai halua kutsua itseään taiteilijaksi, kai voimme kuitenkin pitää kaikkia meitä erityislaatuisina ja luovina ihmisinä, jotka ilmaisevat itseään taiteen kautta. Olemme ihmisiä, jotka ovat kasvamassa taiteilijoiksi."

Ote kevätpuheestani


Olen taantunut, lamaantunut. Niskaani särkee, vatsaa kivistää ja stressaa. Haluaisin lukea runoja ihmisille, jotka kuulevat niitä. En halua lukea niitä betoniseinille ja vääristäville ääriviivoille, joissa runot kuolevat. Runo elää siellä, missä se kuullaan ja eletään iholla.

Itse kehotin ja kannustin kuulijoita puolustamaan mielipiteitään. Nyt yllättäen olen yksin taistelussa. Muista, Heidi, siis puolustaa mielipidettäsi! Tiesin, että tämä hetki oli tulossa. Mutta minähän elän tunnetusti tässä ja nyt, joten en murehtinut tätä kuin vasta nyt.

Kasvamassa taiteilijaksi?  Hah, tunnen itseni taas täysin turhaksi, laiskaksi ja vastuuttomaksi ihmiseksi, joka pakoilee töitä. Päälakeni päällä jomottaa säkillinen lupauksia siitä, että kuinka jaksan nyt kantaa vastuuni ja maksan kaikki velkani tekemällä tätä vanhaa samaa työtä. Minua vedetään piikkilangalla toisesta kädestä ja toinen käsi kurottaa pimeyteen. Se näyttää pimeltä vaikka tiedän sen sisältävän suuren määrän valoa.

Kirjoitin 15.6. seuraavan runon:

Minä olen suuri hupsu,
pyhä yksinkertaisuus.

Avaan keittiönkaapin.
Muurahaiset ovat juopuneet hunajasta.
Likaiset astiat odottavat
ja minä vain kirjoitan runoja.

***************

Kun ajan viemään lapsiani päiväkotiin, usein katselen kummastelen uuden asuinalueen omakotitaloja. Niistä on tulossa samanlaisia. Ei niitä erota. Samanvärisiä laatikkoja, Kastellitaloja ja mitä lie. Naapurien taloihin oli ostettu luultavasti Vassukasta lähes samanlaiset herttaiset kukkakoristeet ja Tervetuloa-kyltit. Olisivat käyneet ostamassa  taidekoululta uniikkikylttejä! Mutta ihmiset  kai haluavat olla nykyaikana klooneja? Minua ahdistaisi asua noin.

Kirjoitin myös 15.6. seuraavan runon:

Mitä on rikkaus?
Koivuissa on vihreitä lehtiä.
Kullerot kukkivat ojassa.
Istun portailla,
eikä minulta mitään puutu.

************

Ahdistuksessa ja ristiriidassa elämisessä on se hyvä puoli, että silloin syntyy runoja. Muutoin siinä ei ole mitään kehuttavaa. Se vie voimat. Janoan ratkaisuja.

Heidi

Ps. tämän kirjoituksen rinnakkaiskirjoitus löytyy blogistani tästä linkistä. Esittelen samalla teille erään vanhan runoilijan.