Ehkä kaikkeus ripottelee minulle pieniä viestejä.
Vihjeitä suunnastani suuressa tarinassa.

Tai sitten ympärilläni vallitsee jatkuva sattumien rankkasade.
Se tuntuu järkevämmältä.
Tuosta sattumien paljoudestakin huolimatta ne yksittäiset pisarat, jotka poimin kämmenkuoppaani, voivat olla merkittäviä: jokin minussa on kääntynyt niitä kohti ja valinnut ne.

Tästä voisi jatkaa:
Mikään ihmeellinen sattuma itsessään ei kykene muuttamaan minua.
Muutos on valinnan seuraus.
Huomaan juuri ne asiat ja ihmiset, jollaisia jokin minussa etsii.
Niitä kohti menen. Niille avaudun muutettavaksi.

Aika lohdullinen ajatus.
Vaikka välillä tuntuu, että elän keskellä päämäärätöntä kaaosta, ainakin jokin minussa tietää suunnan. Ainakin jonkinlaisen suunnan.

---

Kirjoitan luonnoskirjaan. Välillä heittelen sitä pitkin seiniä, mutta sitten taas kirjoitan. Altaaseen kertyy tiskejä. Juon teetä, juon teetä. Ulkona sataa.

Yhtäkkiä tuntuu aivan syksyltä. Näin käy usein: syksy säikäyttää hereille. Kesä on mennyt kelluessa. Nyt pitäisi olla taas Suunta - Päämäärä, Järki - tai niin kuin äiti sanoo: Joku Roti Tässä Hommassa. Huh. Meinaapi hirvittää, että pusken pahasti väärään suuntaan.

Mietin, pitäisikö vaihtaa koulua. Muotoilu ja rehti käsillä tekeminen vetävät puoleensa. Haaveilin niistä joskus pienenä, mutta sitten iski näyttämisen halu, ja menin lukioon. Tämä tiedoksi teille, jotka aloitatte nyt taidekoulussa, ja muillekin: kun taiteelle antaa pikkusormen, sitä sormea ei saa ikinä takaisin. Jos antaa itselleen vuoden aikaa kuunnella sisintä, sisimmän ääntä on sen jälkeen vaikea tukahduttaa. Taide ottaa tilansa.

Mitä luulette, tuleekohan meistä entisistä taidekoululaisista enää ikinä Järkeviä Aikuisia?

Hymy suupielessä kyselee
Edith