"Olemme sulkeutuneet yhdessä huoneeseen ja kirjoitamme. Minä olen läsnä ja kirjoitan koneella sanat ja lauseet, en yritä ymmärtää, yritän vain kirjoittaa tarpeeksi nopeasti muistaakseni joka sanan, seuratakseni erehtymättä syntymässä olevaa kirjoitusta. Ja sillä hetkellä meidän kanssamme on, niin sen ilmaisisin, joku kolmas. Meitä ei enää ole. Ei ole enää nimeä, tekijännimeä, on vain itseään luova kirjoitus. Se herättää voimakkaan tunteen. Luulen että tunne ei liity pelkästään kauneuteen. Se on pikemminkin totuuden herättämää liikutusta. Kun ollaan sanomassa, ollaan kirjoittamassa jotain mikä on totta, ikuisuutta varten. Jotain totuudesta. Tuhatvuotisesta totuudesta, jotain minkä me, hän ja minä, tunnistamme välittömästi, jotain mikä sanotaan minulle, minkä tietää pystyvänsä sanomaan minulle ja yksin minulle."

Ote s. 34  Yann Andréan kirjasta Duras, rakastettuni (Nemo 2001, suomentaneet Jaakko Helske ja Arto Haarala)

Pikaluin tämän kirjan. Se oli pakko lukea pian. Se oli niin tajunnanvirtaa, pyörivää ja toistuvaa. Kuin Durasin ääni olisi kaikunut haudan takaa. Niin, tämä ei ole Marguerite Durasta. Tämän on hänen rakastajansa sisällä kaikuvaa muistoa. Ei lähelläkään Durasin omaa tekstiä. Ei lähelläkään.

Yann Andréa oli Durasin nuori rakastaja ja ihailija.  On edelleen. Mies elää vielä. Yann rakastui Durasin teksteihin luettuaan yhden hänen kirjansa. Hän tutki Durasin tuotannon, luki kaiken mitä löysi. Mies ryhtyi kirjoittamaan kirjeitä ihailemalle naiselleen. Duras ei vastannut noihin kirjeisiin 5 vuoteen. Kunnes viimein tuli kutsu. Kun he tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Yann oli 28-vuotias ja Duras 66-vuotias. Yann päätyi lähes välittömästi asumaan Durasin luokse muusaksi, ystäväksi, sihteeriksi, hoitajaksi ja ystäväksi. He elivät noin lähes 16 vuotta.

Heidän suhteensa vaikutti hyvin... vaikealta.

Duras päätti kaiken. Hän päätti mitä he syövät, mihin he menevät, mitä tekevät. Koskaan miehen mielipidettä ei kysytty. Yann kuunteli, myötäili, ennakoi. Hän oli peili.

Duras kirjoitti kirjoja hänestä, heidän suhteestaan, omisti kirjoja hänelle, filmasi häntä.

Suhteeseen liittyi mustasukkaisuutta, halua omistaa toinen, palvontaa, riitoja ja pakoyrityksiä. Suuria tunteita.

Duras heitti Yannin usein ulos asunnosta. Yann palasi aina takaisin ja Duras otti hänet takaisin tai jopa haki hänet, jos hän ei tullut parin päivän sisällä kotiin.

"Tämä kohtaus toistuu usein. Hän ei kestä minua. Hän ei kestä itseään. Hän ajaa minut ulos. Hän uhkailee minua, täällä ei ole teille mitään, kaikki on minun, kaikki, kuuletteko, rahat ovat minun enkä anna teille mitään, en penniäkään, te olette nollien nolla, täysi mitättömyys. Hän ei ymmärrä miksi olen niin itsepintainen, miksi pysyn hänen luonaan, yksin hänen kanssaan ja hän yksin minun kanssani." s. 32.

Kun Duras kuolee vuonna 1996, Yann masentuu vuosiksi. Ymmärrän hyvin. Hän menettää koko elämänsä sisällön ja tarkoituksen. Hän ei peseydy, ei käy ulkona, hän kuvaa itseään likasangoksi. Samalla hän tajuaa tämän:

"Ymmärrän nyt, että teille oli tärkeää vain kirjoittaminen. Että olin täysin hakotiellä, rakkautta ei koskaan ollutkaan, vain tekeillä oleva kirja velvoitti, en merkinnyt teille mitään, olen kelvoton, niin juuri" s. 99

Ehkä Yannista tuntui vain tuolta pahimman masennuksensa hetkellä? Mutta Yann ei voinut päästää irti, ei edes Durasin kuoleman jälkeen eikä lakata rakastamasta, ihailemasta, palvomasta. Lopulta hän kävi luennoimassa Durasista jopa Japanissa saakka. Kirjoitti hänestä tämän kirjan. Ehkä Yann kirjoittaa ikuisesti hänestä?

Kuka tuo mies on? Tämä Yann. Duras itsekin sanoo usein: En tunne teitä. Tunteeko tuo mies itse itseään? Hän on täysin hävinnyt kirjailijan pyöreisiin ja sanoihin, teksteihin, uponnut Durasiin. Tämä kirja kertoi Durasista. Koko kirja on suurta rakkauskirjettä Durasille.

"Yritän rakastaa teitä entistä enemmän. Ja vieläkin enemmän. Koskaan ei ole kylliksi. Entä kaikki nämä kirjoittamanne kirjat, tämä Nimi Duras, mitä se on? Rakkaustarinoita. Kertomus jostakusta joka sanoo: rakastakaa" s. 207

Yann Andréa on kirjoittanut myös kirjan nimeltä Ainsi vuonna 2000. Ehkä se jo kertoo jotain hänestä itsestään. Minä ainakin haluaisin tietää enemmän.

Suosittelen tätä kirjaa kuitenkin luettavaksi. Se kertoo kirjoittamisesta ja tunteista. Tunteet ja kirjoittaminen, tekstin luominen, kirjoittavan ihmisen elämä, onni, epätoivo, hetket, kaikki. Kirjoittamista. Tunnetta.

HeidiR