Ulkona on sade, ja harmaa taivas. Luonto on parhaimmillaan, linnut laulavat metsän piiloissa.
Kuulin tarinaa linnunpöntön päällä nukkuneesta oravanpoikasesta, minun viime yön unessani oravat puhuivat. Unikirjan mukaan orava edustaa kaiken hyvän ja elämää säilyttävän keräämistä talteen. Kodin perustaminen vaatii tulevaisuutta silmällä pitäen säästämistä ja tallettamista. Hassua. Minähän olen muuttamassa toisen kanssa samaan asuntoon. Toisessa unessa olin joko hotellissa tai laivassa, molemmat kuitenkin merkitsevät suurta elämänmuutosta ja epävarmuutta.

Kävin äsken ottamassa tarinan oravanpoikasesta kuvan. Kyllä siitä kesän aikana kesy tulee, päästi niin lähellekin jo. Hellä tihkusade kosketteli ulkona paljasta ihoa. Pienen oravan turkki oli sateesta märkä.

Huoneeni on kaaos, minun ajatukseni ovat hieman kaaoksessa. Ja minun on ikävä. Ikävä häntä, ikävä teitä, ikävä Taidekoulua. Vielä tämä tuntuu pitkältä viikonlopulta, jossain vaiheessa iskee totuus kasvoille. Ehkä sitten, kun nousen Oulussa junasta enkä matkaakaan Liminkaan asti. Vain puolitiehen. Ehkä sitten ymmärrän lopullisesti.

Autolla ajaminen tuntui taas oudolta. Hiukset eivät pysy ylipitkinä minkäänlaisessa järjestyksessä, farkkujen lahkeet ovat santaiset ja märät. Suussa maistuu kahvi. Nuolen huulilta kosteuttavan huulivoiteen ja venytän selkääni kunnes se naksahtaa. Parempi. Ei vielä hyvä.

Jään katselemaan kukkivaa omenapuuta ja rehevää kasvistoa.

Marjaana