Parvekkeen oven edessä töröttää maalintahrima metalliteline. Risteilevät putket pitävät sen koossa. Reunassa lukee "Maalausliike Klasila", vaikka siitä tulee ennemmin mieleen jokin ikkunaliike kuin peittävät maalit. Ulos ei ole asiaa ennen kuin teline on siirretty. Maalari lähti vähän aikaa sitten pois. Valtio varmaan palkannut nuo ihan eri tarkoitukseen kuin maalaamiseen. Kun ihmiset kerran tuskin aikovat noudattaa parveketupakoinnin kieltoa, valtio lähettää maalarit hommiin ja tehtävä on asettaa teline oven eteen. Tehtävä onnistunut, onneksi olkoon. Ovet tunnetusti useimmiten avautuvat ulospäin. Minä en polta, mutta kämpän toinen asukas saattaa katsoa vähän pahalla. Jos tuo teline jää tuohon työpäivän loputtua, minä teen johonkin ilmoituksen. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi, että puolivanha herra on ikkunan takana, kun minä liikun täällä minihameessani ruokaa laittamassa.

Kävin terveysasemalla näyttäytymässä. Että on ihmisen vaikeaa saada hoitoa jos kotipaikka on toisaalla. Ensin kerrotaan kaikki mahdolliset asuinpaikat ja numerolliset tiedot. Sitten se purkkaa jauhaava asiakasvihaaja nassutti, ettei tallentanut mitään tietoja. Kaikki siis uudelleen. Lopulta pääsin hoitajan luo, joka kumihanskat kädessä vähän tökki käsivarsiani ja soitti isomman herran paikalle. Herran tutkiessa minua paljain käsin (hoitaja kyllä asetti tyrkylle kumihanskarasian) hoitaja itse seisoi hänen takanaan huultaan purren ja näytti hermostuneelta. Luuli minun kai tartuttavan kuoleman häneen. Tai vähintään kiltin ruton. Vähemmän turvallinen olo silti, kun toinen hyvä jos uskaltaa koskea potilaaseen. Reseptin kanssa pääsin kuitenkin pois, enkä joutunut eristyksiin.

Maalari muuten tuli takaisin. Sehän maalaa kaiken parvekkeella! Kiva, täysin valkoinen parveke tuokin mukavan olon. Alas voi hypätä kun suurin ahdistus iskee. Kuka voisi kertoa ihmisille, ettei kaikkea ole pakko maalata valkoiseksi? Puuvärinen katto oli sitäpaitsi paljon kauniimpi tuossa parvekkeella.

Tein ruokaa, enkä polttanut mitään pohjaan. Riisiä, kalapuikkoja ja valkokastiketta jonne lisäsin kananmunan joukkoon. No okei, kalapuikot sai sellaisen rapean tummahkon kuoren... Lisänä salaattia salaatinkastikkeen kera. Että kyllä sitä joskus voi ihan kunnon ruokaakin tehdä ja syödä. Oli muuten hyvää!

Hmm, seinästä näyttääkin tulevan tummanharmaa. Telalla vaan reippaasti, ja sitten kurkotetaan vähän kauempaakin. Pelottavan näköistä tuo seisominen telineellä aivan parvekkeen reunassa. Ollaan sentään viidennessä kerroksessa.

Ohoh, sain telkkarin tekstityksen toimimaan... Kaikkea sitä vahingossa tulee tehtyä.

Dipdap... Viiksekäs valkohaalarinen maalari keräsi telineen kokoon. Pyörii ihan eksyneenä ympäri parveketta. Naputtelen vuoroin näppäimiä, vuoroi jotain muuta. Hermostuttaa tuo ihminen ihan ikkunan takana. Pitänee keksiä jotain tekemistä.

Hiukset on kuin pienellä tytöllä, jonka äiti on laittanut tukan nätisti koulukuvaa varten. Iloisesti heilahtelevat poninhännät. Maalari ei edes vilkaise.

Minä palaan heti kun on tarvetta. Mikäli terveyskeskuskäynnit ja maalarin yksityisyyden tuhoaminen toistuvat, minä palaan pian.

Lässynlässyn kirjoitusta harrastava,
Marjaana