Emme ole niin yksin kuin tuntuisi. Kirjoittaminen on yksinäisen näköistä puuhaa. Istumme tietokoneen äärellä tai luonnoskirjan kanssa hiljaa. Kynä vain suhisee paperin päällä. Mutta kirjoittaessa kommunikoimme lukijan kanssa, itsemme kanssa ja niin, ehkä koko maailman kanssa, jos vain uskallamme.

Minä huutelin apua. Kaivosta huhuilin. Minulle sanottiin, että en ole yksin. Emme ole. Kävin terapoimassa -K-n luona torstaina. En tiedä, kumpi terapoi enemmän toista. -K- kertoi salaisuuden: tämä kumma olo ei lopu. Kun on löytänyt luovuutensa, on vaikea olla sitä ilman.

Laitoin sähköpostia ystäville ja heiltä tuli tukea, hyviä neuvoja.

Pitäisi varmaan laittaa varoitus taidekoulun hakulomakkeeseen: Elämäsi ei ole entisensä tämän vuoden jälkeen. Paluu arkeen on vaikeaa.

Mutta se ei ole mahdotonta.

Luin Marguerite Durasin kirjan Kirjoitan. Suosittelen sitä teillekin. Tunnistin niin itseäni siitä. Mutta samalla mietin, että onko ainut vaihtoehto olla noin ehdoton. Elää vain taiteelle itsekkäästi. Pitääkö olla mustavalkoinen? Olla joko täysin luova tai sitten koota kulissit takaisin ympärilleen ja kieltää luovuutensa.

Niin moni on minulle sanonut, että yhdistelmä on mahdollista. Voi löytää tasapainon kaiken väliltä: kirjoittamisen ja arkielämän väliltä. Ehkä helppoa olla jokotai-ihminen. Helpompaa kuin tasapainoilla kaiken välillä. Kaikki tai ei mitään.

Pudotus arkeen on ollut niin raju, että olen ollut hukassa kuukauden päivät. Nyt tuntuu siltä, että polku on jälleen löytymässä. Mutta paljon on vielä selvittämättä. Olen kirjoittanut rajusti luonnoskirjaani. Olen kirjoittanut novellia tietokoneella. Kirjoittaminen ei saa pysähtyä. Kun on sopivasti puristuksissa, teksti alkaa virrata kuin koskessa, jossa on vain muutamia kiviä. Liian tasaisessa joessa vesi seisoo ja ummehtuu. Jos rakentaa jokeen padon, vesi pysähtyy täysin. Vesiputous on hallitsematon. Vesi ei enää edes kosketa kiviä ja maata.

(Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin. Talvella. Luultavasti kirjoitan uudestaankin. Aina joutuessani eksyksiin.)

Meidän pitää tavata viimeistään elokuussa. Kokoontua ja puhaltaa toisiimme kirjoittamisen tuulta. Kannustaa ja lukea tekstejämme toisille ääneen, niin kuin ennen.

Löysin netistä muutamia kirjoituksia, jotka kertovat kirjoittamisesta ja kirjailijan ammatista. Olkaa hyvät ja lukekaa.

• Kirjailija, kirjallisuus- ja taidekriitikko Seppo Järvisen kirjoitus kirjailijan työstä (asia löytyy sivun keskikohdilta, kelatkaa)
• Kirjalija Juha Vuorisen "kirje": Miten tullaan kirjailijaksi ja muita elämän totuuksia. (Katsokaa myös muut Wsoy:n kirjailijoiden kirjeet. Siellä aika moni kertoo kirjailijuudestaan.)
• Kirjailija Timo Parvela vastaa lukijoiden kysymyksiin.
• Joel Haahtela, Outi Alm ja Outi Pakkanen ovat osapäiväboheemeja. (Millaista on kirjoittaa päivätyön ohessa?)

Heidi