863084.jpg

Kirjoitettu muistikirjaan 29.8.2007 OYS:n tarkkailuosastolla:

Mahdun äitini 1970-luvun kaniturkkiin.
Äidin lantio on minun lantioni.
Mahdun äitini sairaskertomuksiin.
Äidin pulssi on minun pulssini.

Istun sinisellä lakanalla sininen peitto polvillani sairaalassa. Vasemmassa ranteessani on kanyyli, josta voi tarvittaessa laittaa keittosuolaa tai lääkettä.

Eilen pulssini nousi 130:een eikä tuntunut laskevan. Kuulemma sama ongelma oli äidilläni 42-vuotiaana. Hän laihtui luuviuluksi.

Onko minulla seuraavaksi edessä raju laihtuminen?
Äidin paino on minun painoni.

Kirjoitin Muusa-kirjoituskilpailuun pohjana äitini kuolema.

Eilen ajattelin, että pian itsekin voisin kirjoittaa kuolemasta. Tosin, on hankalaa kirjoittaa siitä itse kuoleman jälkeen.

Nyt on olo normaali, hyvä, mutta väsynyt. Olen nykyisin aina väsynyt. Uuvun äkkiä.

Sydän lujilla.
Sydän on tosiaan kipeä.

Tunnelmia tänä päivänä:

Nyt olen jo siis päässyt kotiin. Olin vain yön OYS:ssa. Pikkuisen kyllä säikäytti tuo toissapäiväinen ja toi äidin mieleen. Herkisti mielen ja sai kyyneleet silmiin. Sai aikaan tänään vielä runonkin, jonka voi lukea täältä. Mutta minulla on sydän kunnossa. Se tutkittiin eilen. Se vain on kovassa rasituksessa, koska kilpirauhanen ei oikein toimi kunnolla. Tutkimukset ovat vielä kesken. Mutta ei tässä olla lähelläkään kuolemaa. Ei kuulemma haittaa vaikka terve sydän välillä paukuttaa noin 6 tuntia 130 sykkeellä. Eilen se nimittäin alkoi noin klo 13:00 ja vasta illalla joskus klo 20:00 saatiin 100 sykkeeseen. Lopulta klo 22:00 alkoi olla jo normaali. Minulle normaali syke näyttää olevan noin 79.

No, väsyttäähän se tietysti, kun sydän pumppaa ihan huvikseen noin. Sitten kun tutkimukset on ohi ja meikäläinen saa oikeanlaiset lääkkeet jaksaminen sitten parantuu kuulemma huomattavasti.

Minulla oli käsilaukussa mukana Risto Ahti (oikeastaan kaksi Risto Ahtia) ja muistikirja. Ei siis mitään hätää. :)

Heidi

ps. kuvassa on käteni, koska eilen huomasin omituisen olon etenkin käsien palelemisesta. Kynnet menivät jopa siniseksi, jalkojakin paleli, oli huono oli ja pyörrytti. Nytkin kädet ovat kylmän oloiset.