Mustaan asfalttiin putoaa pisaroita. Yksi, toinen, monta lisää ja loputtomasti. Puiden tummanvihreät lehdet alkavat pikkuhiljaa muuttamaan väriään, antavat puiden pukeutua värikkäästi ja toivottaa syksyn tervetulleeksi. Tyttö katselee parvekkeenoven ikkunasta, sieltä korkealta jonne toiset eivät näe. Hitaasti katuvalot syttyvät, loistavat kelmeää valoaan yksinäisille kulkijoille. Auton punaiset takavalot vilahtavat oksan takaa, ja tytön pää katoaa ikkunasta.

Kerrostalon toiselle puolelle ei näe, mutta tyttö keskittää ajatuksensa sinne. Kuvittelee silmiensä eteen baarin terassin, jonka edessä aurinkoisina päivinä makaa koira vesikuppinsa äärellä. Nyt sen katoksen alla laulelee melankolisia lauluja miehet, joiden määrää sadepäivät ovat vähentäneet. Eräänä päivänä tyttö käveli kaupasta kotiin terassin ohitse. Silloin vähän juopunut mies katseli kohti ja lauloi. Ei tyttö tiennyt kenelle, yksinään mies jäi sinne höpöttämään ja laulamaan. Silti tytön kasvoilla oli hymy. Jostain syystä nuo miehet onnistuivat helposti piristämään väsynyttä mieltä.

Nyt tyttö naputtelee näppäimiä, viereisessä huoneessa pauhaa aggressiivinen musiikki. Se ei ihan sovi tytön mielialaan, mutta yhteiselossa myönnellään toistakin. Tyttö mukautuu, hiljalleen ja totutellen. Eilen illalla asunnossa tuoksui omenapiirakka. Tuntui melkein samalta, kun lapsena tuli koulusta kotiin ja äiti oli leiponut. Silloin tiesi heti ulko-ovella, helposti huusi ensimmäisen ajatuksen ääneen.

"Täällä on leivottu!"

Tyttö miettii kotia, on menossa sinne loppuviikosta. Tietää huoneensa tavaroiden sijainnin, odottaa kaiken näkemistä. Haluaa hiipiä hiljaa takapihalle ja jutella hetken siellä. Rakkaimmalle.

Kotitalossa on koettu paljon, ympäristössä nähty kaikenlaista. Pienten sammakonpoikasten jalat voi melkein yhä tuntea kämmenen paljaalla iholla. Äiti ei tykännyt, käski aina viedä ne pois. Minä tykkäsin, alakerran ovenvierestä niitä löysi aina. Sekin paikka taisi olla yksi kolo monien joukossa.

Ei nykyään enää löydy sammankonpoikasia. Päiväkodin lasten mukaan vastaan voi tulla lento-harakka tai kiekuva ankka. On tainnut tyttökin kasvaa liikaa, kun mielikuvitus ei pääse aina ihan noin pitkälle. Ne sammakot sentään oli oikeita.