Viime torstaina sain huomata, ettei näytelmän kirjoittaminen ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.
 Palaveri Essin kanssa osoittautuu onnettomuudeksi. Väiskille ei riitä, että hänen elämänsä on kiihtyvää syöksykierrettä, vaan hän uhkaa saada kuolemantuomion. Pään menoksi uhkaavat koitua liian pitkät repliikit, liian paperiset repliikit sekä kehnot parafraasit. Kuuntelen syytekirjelmää hyvin vakavana. Aina välistä nyökytän päätäni. Myöhemmin tunnen suurta katkeruutta. Tiedän, ettei on epämiehekästä suuttua kritiikistä, mutta kun tuo kritiikki palautti mieleeni ne monen monet vasten kasvoja syljetyt nuhtelut, joita sain kuulla entisellä työpaikallani huonosti tehdystä työstä. Mieleni teki repiä jotakin. Niinpä käsikirjoitus ja kohtausluettelo seinältä päätyivät  tuhannen revittyinä palasina paperikoriin. Onneksi paikalla koululla ei tuolloin ollut silminnäkijöitä.
 Olen ollut katkera enkä muutamaan päivään ole tehnyt juuri mitään.
 Uusi viikko pelastaa viikonlopun kynsistä. Maanantaina olin siinä määrin leppynyt, että saattoi ajatella jo kirkkaammin. Tulostin illalla koneelta uudet liuskat tiistai-aamuksi Paavolle näytettäväksi.
 Oman tekemisen toinen viikko hiipuu loppua kohden. Jatkan Väiskin parissa joululomaan asti, joten kiirettä ei ole. Ja Essi lupasi ryhmälle, että kuun lopulla mennään katsomaan näytelmää.(hymyä!)

Oskari Peltola 13.11.2007