Aamuni alkoi rakkaan ihmisen vierestä. Kuuntelimme, kuinka naapurimme louhi porakoneella kultamalmia seinästä, tai lattiasta. Porakoneen ääntä on vaikeaa paikantaa kerrostaloissa. Ääni sinkoilee seinästä toiseen eikä sen suuntaa pysty hahmottamaan. Toinen mitä se aiheuttaa on ajatuksen kierto. Juuri kun saa ajatuksen loppusuoralle alkaa mielettömän kamala surina. Ja ajatus pomppaa alkuun. Ääni kimpoilee seinistä, joko sanoin tuon? Nyt on hiljaista. Hiljaisuus tuntuu yhtä pahalta, koska tietää, ettei se kestä kovin kauaa, vai onko täm lopetus? Ehkä he lähtivät kokonaan pois. Ei ole vielä työpäivä päättynyt.

Lähdemme käpälämäkeen. Saaran kautta mun kämpille ja leivomme siellä suklaakakkua. Olen ollut hiilaridietillä. Olen leikannut karkinsyönnin kokonaan pois ja valvon muutenkin kaiken sokerisen syöntiä. Yleisenä sääntönä pidettäköön, että syön vain sellaista makeaa, joka on itse tehtyä, missä olen ollut itse mukana. Tai vaihtoehtoisesti hedelmiä. Tuli maisteltua papaijaa. Ihan jees, ei mikään lemppari. Nyt alkoi taas poraaminen.

Rakkaani ihmisen vierestä herääminen on hienoa. Tiedän olevani etuoikeutettu. Näin unta zombeista. Ei pelottanut, ei ollut edes hätä. Lahtasin niitä ja kokkailin ruokaa ihmisille. Olin itse asissa unen sankari. Ihmiset luottivat kykyyni lahdata zombeja. Rakas puolestaan näki unta miekalla silpomisesta. Hän löi yhden koulukavereistaan miekalla kahtia. Tästä ei pidä vetää johtopäätöksiä. Emme ole väkivaltainen pari. Poraaminen alkoi taas. Sen epäsäännöllisyys on myös kamalaa. Viereinen naapuri lopetti poraamisen viime viikolla ja nyt tuo toinen aloittaa..

Eilen laitoimme bändin uuteen uskoon. Tai toisen niistä. Samalla kun toinen ollaan viemässä lopetettavaksi, kun siitä ei enää ole oikein mihinkään. Niin raadollista on musiikkimaailma. Syy on ilmeinen. Meidän bandillä ei ole vieläkään nimeä. Olemme soittaneet yli puoli vuotta, eikä meidän bändillä ole nimeä. Eikä nimettömyys lopu siihen. Biiseilläkään ei ole. Musiikki joka on nimetöntä, on auttamatta usein myös kasvotonta. Ja hampaatonta. Musiikin tulisi kertoa jotakin, mutta jos meillä ei ole yhteistä kerrottavaa soittaminen on turhaa ja ennen kaikkea turhauttavaa. Pitäkääs siis nimistänne kiinni. Ja nimetkää lapsenne.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä.. Hmm. Poraus alkaa päästä jo aivoihin asti. Taidamme olla valmiita evakkoon. Katoamme taistelutantereelta kuin sissit.

Ismo