Tämä on jo kaksi vuotta vanha novelli. Se kirjoitettiin aikanaan Limingassa ja myöhemmin olen sitä työstänyt uudempaan uskoon. En ole sitä ennen mihinkään laittanut. Päätin nyt laittaa, koska blogissa on ollut kaksi kuukautta hiljaista ja jostain syystä olen potenut huonoa omatuntoa tuosta hiljaisuudesta. Novellin pituudesta johtuen se ilmestyy kolmessa osassa. En jaksa näppäillä sitä yhtä soittoa narulle.

Uuno Hiukka

Tapaus puolueettomalla maaperällä osa I

Nuori August Strindberg ystävystyi kirjailijaveteraanin, suuren ranskalaisen Gustave Flaubertin kanssa. He olivat tapailleet toisiaan jo monta kertaa Pariisissa ja Tukholmassa, vaan sitten Gustave ehdotti matkaa eksoottiseen Kuubaan. August oli ensin epäilevällä kannalla. Kirjeessään ystävälleen vetosi taloudellisiin ongelmiinsa. Mainitsi kuitenkin lisäksi, että kirjoitti parhaillaan uutta romaania. Kustantaja varmasti myöntyisi, jos hän pyytäisi käsikirjoituksesta hiukan etumaksua. Saisi siten tyyriin reissun rahoitetuksi. Puolisokin pitäisi puhua ympäri, vaan se nyt ei olisi vaiva eikä mikään.

August sai kustantajaltaan förskottia ja hoiti matkajärjestelyt vähin äänin. Mutta matkaa edeltäneellä viikolla hän sai kotonaan skitsofreenisen kohtauksen, joka vääristi hänen suhtautumisensa Gustaveen jyrkästi. Hän näki pikku-ukkoja tanssimassa kirjoituspöydällä. Ilkeään sävyyn rallattaen ne ilmoittivat hänelle, että vanhus Flaubert kirjoittaa parempaa proosaa kuin hän tulisi ikinä kirjoittamaan. Menkää helvettiin ja pysykää siellä!! Tiuskaisi hän hallusinaatiolleen ja rypisti juuri täyteen kynäilemänsä paperiliuskan nyrkkiinsä. Melun johdosta astui puoliso hänen työhuoneeseensa. Kysyi, kenelle hän oikein oli huutanut. Hän oli hetken hämillään. Ei rohjennut mainita pikku-ukoista ja vastasi sitten, että se oli joulupukki. Puoliso poistui huoneesta ja puisteli päätä mennessään.

August oli siitä lähtien Gustavelle katkera ja kateellinen - ja pelkästään siksi, että vainoharhaisesti kuvitteli kollegansa itseään paremmaksi ja vievän hänen tulevan paikkansa maailmankirjallisuuden muutoinkin ahtaalla kentällä. Hän nukkui yöt huonosti. Unissa pikku-ukot rallattelivat ilkeitä hokemia. Puoliso ei vuoteessa antanut koskea itseään, karsasti sekavaa miestään. Lopulta hän muutti makuukammarin paikan työhuoneeseensa. Lukitsi huoneen oven ja kirjoituspöydän ääressä aamusta iltaan pohti, kuinka saisi siirretyksi historiaan sen persjalkaisen Flaubertin.