Osa II

Murhasuunnitelma valmistui. Pari päivää ennen lähtöä kävi Auhgust tapaamassa toista hyvää ystäväänsä Alfred Nobelia. Hän tiesi Alfredin kehittäneen salavihkaa vallan mainion keksinnön, uuden räjähdysaineen dynamiitin. Heti alkuun Alfred pahoitteli, ettei vieraalle ollut tarjota kahvia ja pullaa eikä talossa ollut konjakkiakaan. August sanoi, ettei olisi niistä välittänytkään ja perään esitti Alfredille pyynnön. Hymyili salaviisaasti, kun kertoi matkustavansa Kuubaan. Jos hän saisi dynamiittia mukaansa matkalle. Kuuban autioituneella maaseudulla voisi hän suorittaa epävirallisen koeräjäytyksen. Hetken Alfred epäröi. Kyse oli sentään vaarallisesta ja arvaamattomasta aineesta, jota ei ollut itsekään tarpeeksi testannut. Lopulta Alfred antoi ystävälleen yhden pienen pötkön dynamiittia.  Samalla kuitenkin kehotti Augustia äärimmäistä varovaisuutta noudattamaan. Sanoi, ettei dynamiittia olisi tarkoitettu taitamattomiin käsiin. August painoi neuvon mieleensä. Sinne pahojen taka-ajatuksien sekaan sen sijoitti. Väitti, että hänellä olisi kiire pakkaamaan. Poistui juoksujalkaa takaisin asunnolleen.

Viikkoa myöhemmin liki kuusikymmentävuotias Gustave Flaubert oli nuorta Augustia vastassa Havannan satamassa. Ukko oli pukeutunut kuin plantaasinomistaja, jota asukokonaisuutta eritoten korostivat suuret nahkasaappaat jaloissa, joissa oli kannukset kantapäissä.

Gustaven turpeille kasvoille syttyi mairea hymy, kun havaitsi Augustin astuvan satamalaiturille ruotsalaisesta kauppalaivasta. Hymyssä suin siveli ukko tuuheita mursunviiksiään. Ystävykset kohtasivat. August - tuo pidättyväinen hurri - näytti hapanta naamaa. Ojensi oikean kätensä ysätävänsä puoleen, kun oli laskenut matkalaukut käsistään. Ohessa pahoitteli olevansa lopen uupunut raskaasta merimatkasta. Hän solkkasi ranskaa, sillä Gustaven oli mahdoton ymmärtää germaanisia kieliä. Gustave olisi tahtonut syleillä Augustia, mutta tämä kielsi. Sanoi, ettei hän sentään mikään hintti ole vaikka ruotsalainen onkin. Jälleen näkemisen riemun kyrvähtäessä Gustave tinki epäilyttävistä tuttavuuden eleistä. Huomasi satamatyöläisten tuijottavan heitä kahta oudoksuen. He tyytyivät vain paiskaamaan kättä.

August yskäisi nyrkkiinsä ja kyräili ympärilleen. Lähettyvillä alinomaa kekkaloivat satamatyöläiset tekivät hänet levottomaksi. Hän oli salakuljettanut dynamiitin takkinsa povitaskussa. Hän oli pitänyt mielessä Alfredin varoitukset dynamiitin arvaamattomuudesta. Ruotsalaisviranomaiset eivät olleet häntä Tukholman satamassa tarkastaneet, eikä kukaan laivassakaan matkan aikana. Maihin astuessaan hän oli pelännyt joutuvansa kuubalaisten miliisien käsiin. Koska hautoi vakavaa rikosta, oli hänen pelkonsa sangen aiheellinen. Satama-alueella ei kuitenkaan yhtäkään poliisin tapaista nähnyt.

August rohkaisi mielensä ja pani täytäntöön julman suunnitelmansa. Vielä kerran vilkaisi ympärilleen. Samassa povitaskussa säilytti hän myös sikarilaatikkoa ja oli ottavinaan sen esille. Yhtäkkiä suoristi hän toisen käsivartensa suuntamerkiksi taivaalle:

"Ei voi olla totta!! Kuollut lokki lentää!!"

Gustave tähyili taivaalle edes elävää lokkia löytämättä. August toimi ripeästi. Ukon huomion suuntautuessa toisaalle nappasi hän suuren sikarin kokoisen dynamiittipötkylän povitaskusta ja tarjosi sitä ukolle sikarin asemesta. Gustaven silmät olivat jo huonot. Verenpainetauti oli huonontanut näkökykyä entisestään eikä huomannut "sikarissa" mitään poikkeavaa. Gustave kiitti. Augustia hymyilytti, kun näki punaisen pötkön ukon suupielessä, jonka päästä lyhyt sytytyslanka törrötti. Ukko koetteli taskujaan, ei löytänyt tulitikkuja. Tivasi Augustilta tulta, jota hänelläkään ei sattuneesta syystä ollut antaa. Lopulta päätti pyytää tulta lähimmälrä satamajätkältä. Suo anteeksi hetkinen, sanoi Augustille.

jatkuu.....