Jo elokuuta eletään. Kesä tuntuu vain pitenevän joka vuosi. Toimettoman aika kuluu ripeään ja pelkkiä kysymysmerkkejä heittää ilmaan. 

Olen ajatellut, että pitäisikö kirjoittaa joka päivä blogiin jotain, koska muut syystä tai toisesta eivät kirjoittele. Seuraavassa kuitenkin luovun tuumasta. Mistä minä jaksaisin joka päivä jotakin loihtia. Tietysti, jos olisi paljon tekstejä varastossa, vaan kun ei ole. Eikä tässä muutoinkaan olla mitään merkille pantavaa väsätty. Paitsi eilen kävin marjapuskassa. Tässä joka tapauksessa yksi lyhyt tarina. Sekin vanha, mutta kelvatkoon:

Uuno Hiukka 22.8.2009

Keskellä järven jäätä seisoo pitkään naimisissa ollut pariskunta. Ovat seisseet paikoillaan jo viitisen minuuttia. Jään verhoaa runsas lumikerros, johon painautuneet jäljet kahdet ihmisen jäljet ilmaisevat kuljetun matkan pituuden rannasta. Nainen ei tiedä, miksi miehensä on tuonut hänet tänne palelemaan. Ja mies vain hymyilee, ei puhu mitään. Tuulenpuhuri nostattaa lunta jään pinnasta. Kaukana rannoilla joka puolella näkyvät metsät ja metsänlatvat. Lopulta kysyy mies puolisoltaan:

"Onko sinulla kylmä?"

Puoliso myöntää.

"Niin minullakin", sanoo mies: "Ollut jo kaksikymmentä vuotta."