No niin. Suvessa ollaan jälleen. Kaiken luomisen kulta-aikaa kesä on. Monella tapaa sen huomaa. Ensinnäkin päivärytmissään. Aamuisin herää paljon aikaisemmin kuin talvella. Jo siinä seitsemän kahdeksan pintaan. 

Valoa ja lämpöä on riittämiin.  Ne antanevat energian ja tarmon. Siis jaksaa. Täysin asia erikseen onkin viitsiikö mitään. Säiden vaihtelu äärimmäisyydestä toiseen harmittaa. Liian kuuma ei saisi olla eikä toisaalta pitkittyviä, kovia sadekausiakaan. (Huokaus ja yksi ilmainen uusinta) 

Vaan sittenkin. Johonkin se mielenkiinto aina kiinnittyy ja kehittyy päivittäisiä rutiineja, jotka hidastavat ajan kulumista. Jos ei tee mitään, aika ikään kuin viilettää silmien ohi. Yksityiskohdat jäävät huomaamatta, jos ei välitä.

Toiset aina odottavat vaikka mitä. Milloin se tulee? Koska on valmista? Julkaistaanko se kohta? Come on! Odotuksia tekevien ihmisten puoleen lietsovat useimmiten senkaltaiset, jotka itse eivät niin tee, harrasta saati ole järin kiinnostuneita mistään taiteesta tai luovasta ylipäänsä ja silti näitä vaivaa, kun joku jonkin kimpussa ahertaa. Tämän olen aiemmin jossain yhteydessä maininnut vaan eipä tuota liiaksi voi iskostaa. (Hymähdys!)

Paljon mieluummin pistäisinkin tänne osastolle jotain kaunokirjallisia tuotoksiani. Myös toisten pistävän toivoisin. Mutta ei löydy varastosta. Eikä ole noita työn alla ylipäätään. Kaikenlaisia mielijohteita toki päässä liikkuu. Pitäisi ne heti kirjoittaa paperille ylös, vähän päästä niitä ei enää muista.

Mutta Kaikesta Ja Yleisön Pyynnöstä Huolimatta Hyvää Ja Kaunista Kesän Jatkoa Itse Kullekin

Toivottaa Uuno Hiukka Koskella Tl 8.6.2012