Lähtölaskenta jouluun on jälleen alkanut. Niin, Oskarinpäivästä se aina alkaa. Tapanani ei ole aikuisiällä ollut juhlia merkkipäiviä, vaan täytyy myöntää, että koska lahjaksi ihka oman myrskyn sain, olin vähän imarreltu.

Talvi ei ole täällä "Suomen synnyinpuistossa" vielä kunnolla alkanut. Vain joitakin pienempiä pakkasia on esiintynyt öisin etupäässä. Lunta ei ole kuin nimeksi ollut.

Loppuun hiipuvana vuonna 2013 on kulunut useita tasavuosia historian tärkeistä tapahtumista. Esim heinäkuussa 150 vuotta Gettysburgin taistelusta Yhdysvaltain sisällissodassa, joka on kiistämättä pahimpia kansallisia katastrofeja tuon supervallan menneisyydessä. Sen rinnalle nousee ainoastaan 1930-luvulla maata ravisuttanut suuri talouslama. Tai sitten presidentti John F Kennedyn salamurha (22.11.1963), josta tuli puolestaan hiljattain 50 vuotta. Kun siitä minulle lapsena kerrottiin, jäi minulle semmoinen mielikuva, että kaikki Yhdysvaltain pressat ovat joutuneet murhan uhreiksi. Sellaiset tepposet mielikuvitus minulle tuolloin teki. Myöhemmin kun asiaa tarkemmin intouduin tutkimaan, selvisi, ettei niitä murhattuja ole kuin neljä.

Myös 1980-luku on viime aikoina ollut kovasti esillä. Siitä minullakin on omakohtaisia kokemuksia. Olihan se olennainen osa lapsuuttani. Niinkään ei niistä vuosikymmenen laitteista ja härpäkkeistä, jotka tätä nykyä näyttävät ja kuulostavat vanhanaikaisilta ellei peräti naurettavilta tämän ajan hilavitkuttimiin verrattuna, vaan yksittäisistä tapahtumista.

1.12 vietettiin myös YK:n Aids-päivää ja 80-luvun puolessavälissä elettiin varsinaista Aids-hysteriaa, jonka sanomana oli noin kärjistetysti, että kaikki tulemme siihen kuolemaan. Sittemmin sairaus arkipäiväistyi, siihen kehitettiin lääkkeitä ja siihen alettiin suhtautua paljon asiallisemmin. Myöhemminkin on lietsottu samantapaista hysteriaa mm Hullun Lehmän Taudista sekä Lintuinfluenssasta.

Ja sitten oli se Berliinin muurin murtuminen. Senkin näin töllöstä, kun ihmiset Saksanmaalla tarttuivat vasaroihin, lekoihin, rälläköihin ja kuka mihinkin voidakseen osallistua tuon maailmanhistorian kenties vihatuimman seinän hävittämiseen ja hampaat vihan irvessä työkalujaan käyttivätkin. Itse en ikäni puolesta ymmärtänyt, mistä siinä silloin oli kyse niin kuin en siitäkään, kun muuan itäeurooppalainen diktaattori puolisoineen pantiin seinää vasten ja teloitettiin, varma en ole, näytettiinkö sekin televisiossa. Myöhemmällä niistäkin asioista selvää otin - ilmaan patistamista mitään.

Jo on aikoihin eletty ja kosolti on virrannut vettä Paimionjoessa sen perästä

Uuno Hiukka Koskella Tl 3.12.2013