Pelkäsin jo ettei talvea tulekaan, koska joulu oli lumeton. Uusivuosi samoin. Mutta tulivathan ne lumet ja pakkaset - ja parempi niin päin. Ei tuommoiset vesikelit ole mistään kotoisin.

Päättynyt vuosi 2013 kului osaltani lähestulkoon ulkokirjallisissa merkeissä. Niin paljon muita hommia, ei tullut luotua käytännössä oikein mitään. En muista tällaista proosapaastoa olleenkaan yli kahteenkymmeneen vuoteen. Joka vuosihan sitä on aina ollut jotain tekeillä, vakavampaa tai sitten ei niin vakavaa.

En ole aiemmin tehnyt minkäänlaisia listoja, joten kerta se on ensimmäinenkin. Teeveesarjoista nimittäin. Elokuvista ja näytelmistä muistelen jo kirjoittaneeni aiemmin, joskin toiseen tapaan. Nämä eivät ole minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä ja sen lisäksi haluan muistuttaa, että ainoastaan omia mielipiteitäni. Mitä muut ajattelevat, sitä en voi tietää.

Ihmemies:

Kuuluu olennaisesti lapsuuteni aikaan. 80-90 lukujen taitteeseen - ja taitaa sitä joku kanava yhäkin esittää. Useasta pinteestä selviävä ja kuolemanvakavia ongelmia ratkova (Angus)MacGyver on pohjimmiltaan sangen periaatteellinen ellei suorastaan asenteellinen hahmo, joka vastustaa väkivaltaa ja aseita, ja kylmän sodan loppuvaiheilla maailman kriisipesäkkeissä seikkailevana niiden kanssa tiliä joutuu tekemään. Myöhempinä tuotantokausina 90-luvun puolella kansainväliset pelit vaihtuivat (Yhdysvaltain) sisäisten ongelmien teemoihin. Huumeisiin, köyhyyteen, nuorison ongelmiin, katuväkivaltaan ja tuhoutuvan ympäristön polttaviin kysymyksiin. Toisin kuin voisi kuvitella, niin naisten suhteen MacGyverilla ei ole onnea. Sarjan lopulla oman pojan hän kuitenkin löysi.

Dallas:

Kesti kolme vuosikymmentä. Sitä voi hyvällä syyllä pitää kaikkien aikojen saippuaoopperana. Rikkaiden ihmisten ja varsinkin öljyllä vaurastuneen Ewingin perheen elämä on kaikkea muuta kuin auvoa ja ihanuutta. Kateus, kauna ja viha riivaavat niin isiä ja poikia, äitejä sekä tyttäriä. Yhtään moraalisesti "hyvää" hahmoa sarjasta ei löydy tikulla hakemallakaan. Kaikki puukottavat tilaisuuden tullen toista selkään. Suurin ansio sarjan kerronnan kiinnostuksesta aikanaan kuuluu ehdottomasti JR Ewingille, sarjan pahimmalle stetsonisonnille, jota taannoin edesmennyt Larry Hagman rennosti tulkitsee. Itse en ikäni takia aikoinani nähnyt Dallasia alusta alkaen mutta muistaakseni perjantai-iltaisin sitä esitettiin, ja ihan auttavan käsityksen sen asetelmista sain. By the way, tätä uutta versiota en ole viitsinyt katsella, se vaikuttaa melko jyrkältä eikä mielestäni millään tavalla tee oikeutta alkuperäiselle.

Simpsonit:

Tätä ohjelmaa olen vuosien varrella seurannut aikalailla toisaikaisesti. Simpsonit on yhtäältä satiiria ja toisaalta parodiaa. Springfieldin kaupungissa Homer Simpson perheineen törmäilee puoleen ja toiseen, seurauksista piittaamatta, joka voi olla moraalisesti kyseenalaista vaan ennen muuta niin amerikkalaista: kukaan tai mikään ei ole pyhää eikä turvassa pilkanteolta. Vastuu ja syyllisyydentunto loistavat poissaolollaan. Simpsonien kirjava hahmogalleria edustaa kaikkia amerikkalaisia ryhmiä juutalaista koomikkopelleä, alati surkeita vitsejä laukovaa Herschel Krustofskya myöten. Yksi Simpsonien ansioista lienee siinä, että se jollain tavoin pelasti piirretyt sarjat uuteen suosioon 90-luvulla. Sen vanaveteen sitten tulivat nämä southparkit ja familyguyt. Vaikka varsinaista kilpailijaa Simpsoneille en näe olleen missään sen elinkaaren vaiheessa. Kyllä Homer on aina Homer. Kaikista puutteistaan huolimatta sympaattinen ja rakastettava samaistumisen kohde. Miehille siis.

Uuno Hiukka   Koskella Tl   13.1.2014