Suomi on siitä tyypillinen Euroopan kansakunta, että meilläkin vain yksi urheilumuoto pistää ihmisten päät pyörälle, saa hermot savuamaan ja ihan kaikkea kautta koko tunneskaalan. Enkä puhu nyt jalkapallosta, jota muuten ennen vanhaan kutsuttiin meillä hivenen vähättelevästi potkupalloksi. Futiskansat ovat asia erikseen, ne ovat jossain tuolla kaukana ulottumattomissa ja kotimaisessa futiksessa on ollut ainoastaan yksi myönteinen asia:

Litti Litmanen. Hänkin jo uransa päättänyt.

Suomi on selkeästi talviurheilumaa. Meillä talvi on pitkä, kylmä, muutoinkin hallitseva ja otteessaan pitävä vuodenaika. Silloin seurataan hiihtoa, mäkihyppyä, ampumahiihtoa, yhdistettyä ja semmoista hauskaa. Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Lasse Virenin merkittävien tekojen yleisurheilun suurvalta lie mennyttä aikaa, siihen tuskin on paluuta, vaikka usea haluaisi niin uskoakin.

Sitten on oma lukunsa tämä jääkiekko. Parhaillaan ovat menossa jokakeväinen välttämätön paha, lätkän mm-kisat, tällä kertaa Venäjällä. Suomella on matkassa ehkä paras ryhmä muutamaan vuoteen ja vaikka ryhmä olisi minkäLainen hyvänsä, niin ainahan niitä menestystä ja mitaleita varrotaan. Hehkutellaan ja herkutellaan jo paljon ennalta, vaikka taival on pitkä ja täynnä raskasta työtä, minkä paineen pelaajat ja valmentajat todella yksin tuntevat nahoissaan, sillä välin kun fanaattinen yleisö perää vain nautinnollisia hetkiä.

Vuoden 1995 maailmanmestaruus pingotti pitkään lätkäkansan takaraivossa, se oli se ensimmäinen ja itsekin olen kyseisen finaalin nähnyt muutamaankin otteeseen. 2011 tuli toinen, 16 vuotta mahtui siihen väliin useine himmeimpine mitaleineen ja katkerine kalkkeineen kyynelineen. Viime vuosina on ollut hiljaisempaa ja vaatimattomampaa. Päävalmentajat ovat vaihtuneet tiuhaan, vaikka sama pelaajasukupolvi voi vaikuttaa kaukalohommissa hyvinkin pitkään vrt Teemu Selänne.

Vuosia on puhuttu kotimaisen lätkän rappeutumisesta ja taantumisesta. Pääsarja on ahneuden varjolla suljettu klubi, jonka seuroilla menee taloudellisesti kehnosti ja änärissä pelaavien suomalaisten määrä on laskenut rajusti. Sitten hyökkäsi tämä uusi sukupolvi, jotka eivät olleet vielä syntyneetkään sen ekan mm-kullan aikoihin ja ottivat kultaa vuodenvaihteessa nuorten kisoissa ja vielä nuoremmat kultaa alle 18 vuotiaissa keväämmällä. Heihin me nyt uskomme panemme, oikeastaan meidän on pakko koska muuta valoa tunnelin päässä ei ole nähtävissä. Kuin jatkuvuus.

Patrik Laine, Sebastian Aho, Mikko Rantanen, jonka kisapassi on toistaiseksi leimaamatta sekä Jesse Puljujärvi, joka ei vielä päässyt näihin tohinoihin mukaan.

Kevään jatkoja sekä muiuta kylvöjä toivottelee Uuno Hiukka Koskella Tl 10.5.2016