Päinvastoin kuin edellisenä, niin tänä vuonna olen huristellut blogissa melko kiivasta faarttia. Kenties sen muutkin ovat merkille panneet. Kiintoisaa havaita. Lähestulkoon ainoana aktiivikirjoittajana en ole osannut tuntea oloani hylätyksikään. Tänään, tässä ja nyt voin kuitenkin huojentuen todeta, että olen päättänyt kiireiden osaltani päättyneen. Lokakuu ja vuosi ylipäätään on loppusuoralla, tahti harvenee sitä mukaa kun kortilla ovat aiheetkin, joita en todellakaan mistään paljouden riemusta makuuta "varastossa".

Loppusuoralle kaartuvat myös nuo Yhdysvaltain pressanvaalit. Ne ovat syystäkin olleet tapetilla 2016. Ensinnäkin koska virkaansa nähden nuorekas. tarmokas ja siitä kunnialla suoriutunut Barack Obama jättää tehtävänsä. Toiseksi, että tilalle saapuu jompikumpi paljon vanhemmasta ja uskallanpa todeta, häntä kehnommasta ehdokkaasta. Kovasti ovat itseään jalustoille nostanneet nämä Trump ja H.Clinton ja sontaa on viskelty. Enemmän kuin "laki sallii".

Kolmanneksi, koska Yhdysvaltain merkityksen ainoana supervaltana huomioon ottaen samalla kertaa valitaan uuttaa suuntaa sekä johtajuutta koko maailmalle.

Maanantaina oli YK:n päivä. Mikäli tarkkoja ollaan, sen pitäisi määrittää, mihin suuntaan mennään, minkälaisilla eväillä ja moraalilla. Sen asemesta se on alkanut muistuttaa yhä enemmän ja enemmän Kansainliittoa, surullista lyhytikäistä edeltäjäänsä, joka kuriositeettina kerrottakoon aikoinaan päätti Ahvenanmaan kuulumisesta Suomelle eikä Ruotsille. Se ei loppunsa edellä kyennyt estämään maailmansotaa 1939, vaan hajosi omaan tehottomuuteensa ja mahdottomuuteensa. Samoin ei YK ole pystynyt viemään ihmiskuntaa pois helvetistä, vaikka niin sen pääasiallinen tehtävä perustettaessa lanseerattiin. Silti tai sitäkin suuremmalla syyllä on sen puolesta liputettava.

Ympäri maata on ollut meneillään suorastaan häiritsevä pelleilmiö. Lapsia ovat pelotelleet jos jonkinmoisiin naamioihin verhoutuneet koijarit, joiden vaikuttimista ei ole tietoa. Tuntuu, kuin luontoaktivistit olisivat tulleet päästäneeksi suomalaiset politiikot vapauteen, sillä muista instituutioista poiketen, luovat suomalaiset politiikot itse oman komiikkansa,  kuten Spede Pasanen on tokaissut.

Eilenkin puhuivat televisiossa toistensa päälle minkä ehtivät, en sitä tosin katsonut, mutta en ole enää pitkiin aikoihin ihmetellyt, ettei enää uskota äänestämiseen.

Täydellistä yhteiskuntaa ei varmaankaan koskaan tullaan luomaankaan minnekään kolkkaan. Onhan noita aatteita ollut maailma väärällään, mutta niihin uskovat pääsääntöisesti luovuttavat henkisen suvereniteettinsa toisten, joskus hyvinkin epäilyttävien hemmojen käsiin. Ihmisyksilön paras avu on olla oman onnensa seppä.

Ajatella itsenäisesti ja ajatella tietysti toisiakin. Paras vakaumus on se, kun ei ole vakaumusta ensinkään.

Uuno Hiukka Koskella Tl 28.10.2016