Marquesilla oli sadan vuoden yksinäisyys, minulta kolmen + kahden vuoden hiljaisuus. Uuno Hiukka on laskettu lepoon odottamaan ylösnousua ja Oskari on palannut, kuin varjona entisestä, mutta palannut joka tapauksessa. Vielä vähän aikaa takaperin tuumin, että tämä blogi päätynee jonnekin kansallisarkistoon pölyä keräämään, mutta kenties ei ole vielä sen aika. 

Elämä on elämää, life is life, vaikka se olisi hivenen hiljaisempaa tai väritöntäkin. Pitkin elämääni olen saanut kuulla toisilta, miten pitäisi olla ja elää kunnolla, mutta en tässä kohtaa usko muutokseen itseni saati ylipäänsä kenenkään kohdalla.

Kun miltei vuosi sitten muutin Tampereelle, muistan olleeni paitsi toiveikas myös kaikella tapaa hämmentynyt.

Verkkaisesti kaikki on asettunut uomiinsa työelämää myöten ja näyttäisi siltä myös, että olen onnistunut jossakin lähestulkoon mahdottomassa: yhdistämään menneisyyttä ja nykyhetkeä. Vaan palataan siihen tuonnempana syksyllä.

Lähdin pohjoiseen. Otin töistä vapaata, hyppäsin junaan ja saavuin eilen Ouluun, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen! Työläiden vaiheiden jälkeen linjapiilillä Liminkaan ja tällä hetkellä kirjoitan tätä hotellihuoneessa. Hotellissa, jota ei edes ollut vielä silloin kun täällä viimeksi oleilin.

Seitsemän vuotta on pitkä aika, se on jumalauta ikuisuus enkä sitäkään taustaa vasten kykene selittämään, miksi minusta tuntuu, etten olisi ikinä poissa ollutkaan. Jollain mentaalitasolla kaiketi täällä olen ollutkin viimeiset neljätoista vuotta. Kiinnyin Liminkaan, Ouluun ja monen muuhun seikkaan ja ajan kuluessa taas etäännyin ja vieraannuin.

Taidekoulu on sillä lailla pysynyt ennallaan, että paikat ovat suht samoja eikä niitä tarvinnut töin tuskin muistella ja hakea eilen iltahämärässäkään. Oppilaat ovat luonnollisesti uusia ja vieraita, kuitenkin heistä aistii paljon samanhenkistä kuin omilta opiskeluvuosilta. Nyt kun on vielä näitä uusia linjoja, jopa teatteria.

Pahalta sen sijaan tuntuu, ettei kirjoittajalinjan tarina aikoinaan jatkunut. Olen monasti miettinyt, olisinko vieraillut täällä useammin, jos täällä yhä päntättäisiin lyriikkaa ja proosaa ja näkisin uusia oppilaita uurastamassa myös sillä saralla. Hyvää syksyä!

Oskari Peltola 8.9.2020