Olen juuri palaamassa Nuorisoseurantalolta. Siellä lausuttiin monologeja Rosa Liksomin teksteistä.
 
 Sunnuntai tuo Liminkaan paljon lunta. Talvi viivytteli tuloaan joulu-ja tammikuun. Nyt valkoiset karvahatut pyryttävät alas korkojen kanssa. Lumisateessa minä suuntaan Nuorisoseurantalolle. Matka sieltä takaisin sujuu seesteisemmissä merkeissä.

 Sama tunne vaivaa kuin aina ennen lomia. Olen kypsä siirtymään etelään. Ja kun olen ollut kotona viikon, tahdon tänne takaisin. Omistan liikkuvan luonteen ja pitkä paikallaanolo ottaa päähän. Silti merkillistä päättämättömyyttä sen suhteen missä haluaa sijaita. Vai onko niin, etteivät ne matkojen määränpäät mitään merkitse, vain pelkkä liikkeelläolo. Sopii epäillä. Sopii toivoa.
 
 Pitääpä vähän räknätä. Hiihtoloman jälkeen ovat jäljellä vielä maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu ja sitten se on loppu. Kaksi vuotta paketissa, kaksi hyvin epätasaista vuotta ja kepeät mullat päälle. Tuntuu sillä lailla ikävältä, että edessä olisi paluu samoihin asioihin, jotka halusin jättää taakseni ja joita aikanaan tänne pohjoiseen pakenin. Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Bumerangina kaikki palautuu eteeni, ja viime aikaiset unet vahvistavat epäilyksiäni.
 Tähän sopii edesmenneen Matti Pellonpään repliikki eräästä tv-sarjasta:
 
 "Työ, työ. Tuttu sana. Missä olen sen kuullut. Ai niin Kuopion torilla. Siellä minulta kysyttiin: mittee työ tielä teettä?"
 
 Jarkko Mikkola tulee ensi viikolla. Kirjoituslinja saa pitää kyseisen herran kokonaan itsellään. Sarjakuvalinjalla on omat kiireet. Viime vuodelta muistan hyvin sarjakuvalinjalaisten väsymisen ja kyllästymisen Mikkolan kurssiin, joka taisi olla kaksiviikkoinen. Omakaan mieliala ei tuolloin ollut paras mahdollinen, itse asiassa se oli tosi huono. No, ehkä tänä keväänä asia menee paremmin perille. Motivaatio on parempi pienemmissä ryhmissä, sanovat koululaitoksen viisaat (ja silti runnovat kokoon entistä suurempia joukkoja).
 
Uuno Hiukka