Kahden vuoden rupeama Limingassa lähenee loppuaan. Enää tämä ja seuraava viikko. Sitten eräs vaihe elämässäni on ohi. Tämä vuosi ei ollut yhtä hedelmällinen kuin viime vuosi oli, mutta mielestäni olen tehnyt kaiken, minkä olen ehtinyt, voinut ja halunnut tehdä. En jaksa märehtiä, että olisi voinut saada aikaan enemmän ja parempaa. Tänään olemme lukeneet toistemme kansioita ja koettaneet antaa kritiikkiä toisillemme. Se on ollut vaivalloista. Kukaan ei tahtoisi perustella mitään.
 Tekeminen on kivaa mitä taas kaikenlainen tonkiminen ja mussuttaminen ei ole.

 Mutta palatakseni sulkeutuvaan ympyrään. Vuosi on ollut kohdaltani ongelmallinen. Henkilökohtainen huippukohtani ajoittuu vuodenvaihteen molemmin puolin. Silloin oli kotona kirjoittamassa. Sain käsikirjoitukseni kolmannen version päätökseen. Kotona kirjoittaminen sujui, Limingassa se ei jostain syystä ottanut onnistuakseen, mikä taas hyvin pitkälti omintakeisista työskentelytavoistani.
 
 Ja sitten ilmoitusasia: lähden keskiviikkona aamulla Limingasta kohden kotia. Vien talvikamppeita ja muuta tavaraa pois, jota on hirveä määrä kertynyt kämpille. Palaan takaisin päätösviikolla, mitä ilmeisimmin pahimpaan siivoustohinaan. Ensi viikolla tyhjennämme koulun tietokoneista ja muusta kalusteista.

Kuulemani mukaan kirjoittajalinja muuttaa ensi vuodeksi veistolaan paremmin muun opiston yhteyteen ja vaikken tätä muutosta itse pääse todistamaan, pidän sitä pelkästään myönteisenä asiana. Kivikoulu oli kyllä ihan hyvä työtila, mutta hyvin etäällä ja eritoten talvella ja syksyllä karmiva paikka, jossa kukaan ei halunnut olla yksin. Joten kun ensi vuoden linjalaiset alkavat urakkansa veistolassa, uskon heillä olevan ainakin sosiaalisesti helpompaa siinä muun opiston yhteydessä.

 En tunne haikeutta. Nämä kaksi vuotta täällä Pohjois-Pohjanmaalla ovat antaneet muutamia välineitä jatkaa harrastusta ja siitä kiitos. Sen sijaan mitään elämääni liittyviä suuria propleemeja ne eivät ratkaisseet . Kaksi edellistä kesää olen vain kirjoitellut, ollut liikkeellä ja paistatellut auringossa, nyt on edessä töiden hakeminen, vaikka tahtoisinkin jatkaa vapaana kirjailijana ilman sen suurempia murheita aineellisesta hyvinvoinnistani. Minulla ei ole korkeaa käsitystä suomalaisesta työelämästä, jollaisessa itsekin olin mukana 10 vuotta.

Uuno Hiukka