Syys on tullut kylään ja sydämiin, ainakin ajallisesti, mutta älköön kukaan mieltänsä pahoittako.

Lämpötiloja tarkistellessa voisi luulla kesän jatkuvan yhä. Päivisin paistaa aurinko, öisin kuu mottaa.

Itsekin huomaa muutoksen lähinnä tuosta värien juhlasta. Piha päällystyy puiden tiputtamista, monenkirjavista muotoisista lehdistä. Ohessa murisee traktori- ja puimuriralli, minkälaisen varmasti jokainen maaseudulla asuva tunnistaa.

En ole koskaan asunut kaupungissa enkä suuremmin osallistunut urbaaniin menoon. Ne harvat kerrat, mitä olen katuja esimerkiksi Oulussa tallannut, ovat olleet melko varovaisia ja tapailevia. Eikä lie niin tavatonta, että sielläkin liikkuessani olen ainakin kerran joutunut selittämään ei-paikkakuntalaiselle, etten ole paikkakuntalainen itsekään.

En liioin hahmota eroa urbaanin ja agraariympäristön välillä. Kykenen joka tapauksessa kuvittelemaan, että maalla asuva joutuu enemmän suunnittelemaan omaa elämäänsä sekä toimintaansa.

Palvelut ovat harvassa ja huonompia, joukkoliikenne samoin. Kaupungissa ei autoa tarvitse, välttämättä. Maalainen joutuu omistamaan auton, koska etäisyydet ovat pitkiä - ja vaikka autolla ajaminen onkin helvetin kivaa eikä sata kilometriä sinne tänne tunnu ainakaan minusta missään, niin ei se omistaminen helppoa eikä halpaa ole.

Bensamenot, verot sun muut vakuutusmaksut pakkaavat päälle kuin hyeenat.

Sitten asioista päivänpolttavimpiin. Uutisissa pulpahti hiljattain pinnalle esikoiskirjailijoiden asema. Tai ei se nyt sinänsä mikään uutinen ollut, ettei se ole mairitteleva. Koskaan ollutkaan. Aniharva saa omakohtaisesti merkittävän, sydänverellä kirjoitetun teoksensa julkaistua. Kustantamoihin tulee kuulemma vuosittain satoja ellei tuhansia kässäreitä raakattavaksi. Niistä vain joita kuita julkaistaan - on se raakaa peliä, vaan niin sen kaiketi sitten täytyykin olla. Taloudellista voittoa niillä ei tehdä, kuten ymmärrettävää on, vaikka kaunokirjallinen taso pintansa pitäisikin.

Muistuu mieleen, mitä eräs nimeltä mainitsematon henkilö on minulle kerran kaikella viisaudella sanonut. Ei kirjoittamisella kukaan elä. Saman totuuden voisi laajentaa, ettei taiteilla ylipäätään kukaan elantoaan tienaa. Toisekseen kuka runoja, proosaa, sarjakuvaa tai taulujen maalausta rahan takia tekee. En minä ainakaan.

Uuno Hiukka Koskella Tl 16.9.2016