Tyttö hymyilee, elää. Ulkona taivas on harmaa ja ikkuna sateesta likainen.
Silti hymyilyttää. Kaiuttimista Stratovariuksen Kotipelto laulaa tutulla äänellään vanhaa,
sitä mitä joskus pienenä tyttö itse lauloi mönkijän kyydissä. Tuskin kunnolla englantia vielä osasi.
Ei se silloin haitannut. Silloin ei ehtinyt huomaamaan sanojen kompastelua, vaikka mönkijä hakeutui jokaiseen pieneen kuoppaan. Töyssyjä ne vain.

Lyhyitä lauseita, vain muutama sana peräkkäin. Pitkiä kirjoittaessa tuntuu kiirehtivän, niin vaikea lukeakin ääneen. Lyhyet ehtii kirjoittaa ennen kuin asia on jo mielestä kadonnut. Sormet pysähtelevät, etsivät hämmentyen kirjaimia.
Tyttö ei ole kirjoittanut pitkään aikaan. Vihkojen kulmissa ei ole säkeitä, päiväkirja kulkee mukana mutta sekin on hiljainen. Sanat eivät enää täytä sen sivuja. Tyttö ei enää tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa.
Kotipeltokin hiljenee hetkeksi, ennen kuin uusi kappale alkaa soida. Black Diamond.

Tyttö ei näe timantteja, mustia vaatteita vain ympäriinsä. Ei ole vieläkään oppinut käyttämään vain yhtä paitaa, yksiä farkkuja. Täytyy olla monta esillä, varaa valita oloon sopiva. Eivät ne kaapissa viihdy, sen tyttökin on jo huomannut. Vaatteetkin kaipaavat tilaa,
oli ne sitten hänen tai pojan. Destiny.

Vilahdus, linnun kynnet vasten ikkunalautaa. Sitten se oli taas poissa. Joinain päivinä tyttö näkee pääskysten syöksyjä parvekkeen lähellä. Uhkarohkeita, uhkaavia. Suojelevia. Linnut ovat muistojen lähettiläitä, kuiskaavat sanansa tuulen viedessä ne hetkessä pois.
Ehtivät ne kuitenkin. Nämä linnut eivät käperry, vaan jatkavat matkaansa siipiään heiluttaen.
Nämä linnut ovat uusia.
Niitä vanhoja tyttö ei enää ole nähnyt, näitä uusia hän ei tunnista.

Syksy lähestyy päivä päivältä. Tyttö ei muista esille tuloa, näkymistä. Ääniä.
Ne kaikki ovat hautautuneet pölyn alle, joka hiljalleen leijaa seinien vierillä.

Don't say word. Sonataa.

Iso erikoinen aurinko on viina sinussa.

Niin lukee jääkaapin ovessa.
Tyttö on miettinyt tuota lausetta monta kertaa. Käännellyt ja silittänyt.
Lause tuntuu mukavalta.

Ei tyttö sittenkään hymyile. Hän vain katselee elämän vierellä.