Äsken päättyneet pressanvaalit ovat tuoneet aikamoista nostetta viime viikkoihini. Ei sillä, jotta olisin erityisesti liputtanut kummankaan ehdokkaan puolesta. Molemmilla kierroksilla toki äänestin. On ollut aikoja, joina on tuntunut, että olisi parempi antaa vain olla. Siirtyä suureen ja mahtavaan Nukkuvien Puolueeseen, joka vailla pienintäkään vaikutusvaltaa lienee myös näiden kekkereiden voittajia. Sen verran alhaisia prosentit ovat olleet.

Joka vaalissa on kuitenkin tullut lappuun piirrettyä vuoden 1997 perästä. En tarkoita kirkkovenettä.

Nosteella tarkoitan etupäässä sitä mielenkiintoa tapahtumien kulkua kohtaan. Tällaista ei ole kuin joka kuudes vuosi ja se on melkoisen pitkä episodi. Vuoden mittaan jo voi vaikka mitä sattua ja mihin suuntaan. Useasti lopputulemiin johtaneet tapahtumat ja käänteet ovat itse aikaansaannosta kiintoisampia. Maaliin päästyä nimenomaan muistellaan kilpailun vaiheita ja pian on ovella jo uusi koitos kaikkine vaatimuksineen.

Vasta 12. pressa maahan valittiin. Historian katsannosta ei instiuutiota järin vanhaksi voisi sanoa.

Suomen valtiopäämies on tätä nykyä lähinnä symbolinen hahmo, joka käy ulkomaanmatkoilla, maakunnissa avaamassa maatalousnäyttelyitä ex cetera. No ulkopoliittisesti hänellä aikalailla merkitystä on ja toisekseen väliä myös vanhemman väen silmissä, jotka ovat nähneet sekä muistavat Kekkosen ajan.

Itse synnyin silloin, kun "Urkki" oli vallassa, joskaan en millään siitä ajasta voi mitään muistaa. Siitä huolimatta UKK on minulldekin Se Presidenttien Presidentti, jota ilman moni asia voisi maassa olla paljon huonommin tänä päivänä.

Uuno Hiukka Koskella Tl 6.2.2012